Puhutaan Theodore Roosevelt on puhua energiasta, intohimosta ja ylitsevuotavasta isänmaallisuudesta.
Mies, joka oli Yhdysvaltain presidentti, leijonanmetsästäjä Afrikassa, Amazonin tutkimusmatkailija ja poliittinen uudistaja, kuoli niin, että hän oli menneisyyden mies, ja hän kuoli niin, että hän oli menneisyyden mies. hiljainen joka yllätti kaikki ne, jotka tiesivät sen vulkaanisen luonteen.
Tässä tarinassa kerron teille, miten jättiläisen ruumis antoi lopulta periksi ja miten hänen kuolemastaan tuli symbolinen päätös eräälle aikakaudelle Yhdysvaltain historiassa.
Kolossin rappio
Alkuvuosi 1919, Theodore Roosevelt Hän ei ollut enää se rautainen mies, joka oli ratsastanut läpi poliittisten taistelujen ja kesyttämättömien viidakoiden.
Hänen seikkailuvuosiensa, puheenjohtajuuskautensa ja ehtymättömän tarmonsa oli jättänyt jälkeensä syvät jäljet hänen kehossaan.
60-vuotiaana hän kärsi krooniset hengitystieongelmat, Ensimmäinen näistä oli useita kuukausia kentällä olleen miehen kuolema, joka johtui nivelkivuista ja useiden retkillä saatujen infektioiden jälkivaikutuksista.
Yhdysvaltain politiikan “istuva härkä” alkoi osoittaa uupumisen merkkejä.
Partiolaisen haavat
Lähdettyään presidenttikautensa jälkeen vuonna 1909 Roosevelt lähti tutkimusmatkalle yli Amazon-joki brasilialaisen tutkimusmatkailija Cândido Rondonin kanssa.
Tuon matkan aikana hän sairastui trooppinen infektio vakavasti loukattuaan jalkansa kivellä.
Haavasta tuli haava, joka ei koskaan täysin parantunut, ja hänen terveytensä heikkeni dramaattisesti.
Roosevelt itse meni niin pitkälle, että hän sanoi, että hän oli tuntenut kuolema sivelee hänen poskeaan tuossa loputtomassa viidakossa.
Tuo seikkailu maksoi melkein hänen henkensä, eikä hänen ruumiinsa ole sen jälkeen ollut entisensä.
Viime vuodet
Palattuaan Yhdysvaltoihin Roosevelt yritti pysyä aktiivisena politiikassa, mutta ajat olivat muuttuneet.
Ensimmäinen maailmansota löysi hänet taistelutuulella ja innokkaana värväytymään, vaikka hänen ikänsä ja terveytensä vaikeuttivat hänen osallistumistaan. estetty.
Silti hän lähetti poikansa rintamalle, ja hänen sydämensä särkyi, kun yksi heistä lähti, Quentin Roosevelt, kuoli taistelussa vuonna 1918.
Tuo tunnekuohu oli ehkä musertavin isku, jonka hän oli koskaan saanut.
Mies, joka oli aina urheasti uhmannut kohtaloa, tunsi ensimmäistä kertaa - kipu voittaa.
Hiljainen sairaus
Vuoden 1918 viimeisinä kuukausina Roosevelt alkoi kärsiä siitä. voimakas jalkakipu ja kuumejaksot.
Hänellä todettiin syvä laskimotromboosi, tila, jossa verihyytymiä muodostuu suoniin.
Vaikka hän yritti vähätellä sitä, paha tunkeutui hiljaa hänen keuhkoihinsa.
Vuosien äärimmäisen rasituksen heikentämässä kehossa ei ollut enää riittävää puolustuskykyä.
Siitä huolimatta hän säilytti periksiantamattoman henkensä: hän jatkoi kirjoittamista, vierailijoiden vastaanottamista ja osallistumista julkisiin keskusteluihin sängystään käsin.
Mies, joka oli ollut toiminnan ja tarmokkuuden symboli, taisteli nyt vastaan sisäinen taistelu että hän ei voinut voittaa.
Viimeinen yö Oyster Bayssä
Tammikuun 5. päivänä 1919 Roosevelt oli asunnossaan kaupungissa Sagamore Hill, Oyster Bayssä, New Yorkissa.
Hän oli viettänyt päivän lukemalla ja keskustelemalla avustajiensa kanssa.
Ennen nukahtamista hän totesi rauhallisesti: “Sammuttakaa valo ja antakaa minun levätä”.”
Se oli hänen viimeinen lauseensa.
Varhain aamuyön tunteina 6. tammikuuta 1919, Theodore Roosevelt kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen. verihyytymä joka saavutti hänen keuhkonsa.
Lääketieteellinen syy oli keuhkoembolia, Monille se oli kuitenkin vain viimeinen lepo ruumiille, joka oli antanut kaikkensa.
Hänen henkilökohtainen palvelijansa löysi hänet ensimmäisenä aamunkoitteessa, ja silminnäkijöiden mukaan hänen ilmeensä oli seuraava serena, kuin hän olisi lähtenyt rauhassa.
Uutinen, joka järkytti maata
Kun uutinen levisi, koko Yhdysvallat oli järkyttynyt. Hiljaisuus.
Entinen presidentti oli ollut kaikkialla läsnä oleva hahmo, jota rakastettiin hänen energisyytensä ja karismansa vuoksi.
Sanomalehdet kuvailivat hänen kuolemaansa “nukahtaneen leijonan kuolemaksi”.
Jopa silloin varapresidentti Thomas R. Marshall kommentoi kunnioittavasti: “Kuolema löysi hänet nukkuen, niin kuin sen kuuluukin löytää urhea mies”.”
Hänen hautajaisensa olivat raittiina mutta lukuisia, jotka heijastavat hänen jättämäänsä syvää jälkeä.
Perintö, joka ylitti hänen ruumiinsa
Roosevelt ei ollut pelkkä poliitikko, hän oli luonnonvoima.
Hänen kuolemansa ei lopettanut hänen vaikutusvaltaansa: hänen ajatuksensa ympäristönsuojelusta, edistyksellisestä politiikasta ja kansainvälisestä johtajuudesta muokkasivat edelleen Yhdysvaltojen suuntaa.
Hän oli kansallispuistoliikkeen arkkitehti, väsymätön taistelija korruptiota vastaan ja “kansallispuistoliikkeen" puolestapuhuja.“Square Deal”Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden visio.
Jopa hänen kuolemansa jälkeen hänen ääni kaikui jokaisessa puheessa rohkeudesta, palvelusta ja julkisesta vastuusta.
Sydän, joka ei voinut pysähtyä
Lääketieteellisesti Roosevelt kuoli - keuhkoembolia.
Mutta symbolisesti hän kuoli, koska hänen sydämensä ei enää pysynyt hänen henkensä tahdissa.
Hän oli mies, joka eli intensiivisesti, metsästi, kirjoitti, taisteli ja rakasti lähes yli-inhimillisellä energialla.
Hänen ruumiinsa, vuosikymmenten seikkailujen ja taistelujen jälkeen, antautui yhdessä sankarin arvokkuus vanha.
Hän kuoli ilman draamaa, pelkoa ja kaunaa, aivan kuin hän olisi tiennyt, että hänen aikansa oli tullut.
Sagamore Hill: Soturin lepo
Kotisi Oyster Bay tuli pyhäkkö niille, jotka halusivat osoittaa kunnioitusta entiselle presidentille.
Sagamore Hillissä on tänäkin päivänä jäljellä sen miehen olemus, joka uhmasi aikaansa.
Sen kirjat, metsästystrofeet ja muotokuvat tuntuvat puhuttelevan kävijää ja muistuttavan siitä, että joku on joskus asunut siellä. poikkeuksellinen.
Hänen toimistossaan voi yhä nähdä nojatuolin, jossa hän kirjoitti muistelmiaan, ja ikkunan, josta hän katseli merelle.
Tuo maisema oli viimeinen asia, jonka hänen silmänsä näkivät ennen kuin ne sulkeutuivat lopullisesti.
Hänen elämänsä arvoinen kuolema
Tapa, jolla Theodore Roosevelt kuoli, on syvässä ristiriidassa sen kanssa, miten hän eli.
Hän eli keskellä karjuntaa ja huudahduksia, ja kuoli vuonna Hiljaisuus.
Hän oli soturi, joka lopulta löysi rauhan levosta, joka oli aina ollut häneltä kaukana.
Hänen kuolemansa ei ollut traaginen, mutta väistämätön, luonnollisena johtopäätöksenä rajalle ajetulle olemassaololle.
Ja ehkä juuri siksi hänen lähtönsä oli niin koskettava.
Koska se oli ainoa kerta. antoi periksi ilman taistelua.
Mies, jonka ei tarvinnut kuolla taistelussa tullakseen muistetuksi.
Toisin kuin muut aikansa sankarit, Roosevelt ei kaatunut taistelukentällä tai joutunut poliittisten salaliittojen uhriksi.
Hän kuoli sängyssään, kotonaan, kolossaalisen elämän muistojen ympäröimänä.
Silti hänen nimensä kaikuu edelleen miehen nimenä, joka - muuttunut kohtalo kansakunnan.
Hänen ei tarvinnut kuolla nuorena tai taistelussa tullakseen legendaksi.
Hänen kuolemansa, yksinkertainen ja inhimillinen, muistuttaa meitä siitä, että jopa jättiläiset ovat kuolevaiset.
Theodore Rooseveltin viimeinen oppitunti
Ehkä suurin opetus hänen kuolemastaan oli lopun seesteinen hyväksyminen.
Jatkuvassa taistelussa eletyn elämän jälkeen hänen jäähyväisensä olivat oppitunti nöyryydestä.
Hän kuoli nukkuessaan, ilman vastarintaa, ja jätti jälkeensä perinnön, joka innostaa yhä sukupolvia.
Aina kun hänen nimensä lausutaan, herää ajatus lannistumattomasta hengestä, jonka ei koskaan luovuttanut vastoinkäymisten edessä..
Niinpä tuon tammikuun 1919 aamuyön tunteina kuoli paitsi entinen presidentti.
Aikakauden symboli, jolloin rohkeus, usko ja tahto olivat miehen voimakkaimmat aseet, on kuollut.
Theodore Roosevelt hiipui hiljaa, mutta hänen palonsa on yhä jäljellä. palava historiassa.
Ja ehkä, jos kuuntelee tarkkaan, sen voi yhä kuulla kaikuvan Oyster Bayn kukkuloilla, jossa on myös viimeinen suurista leijonista.
