Puhutaan Sokrates on puhua kriittisen ajattelun synnystä, siitä kipinästä, joka sytytti länsimaisen filosofian ja valaisee uteliaita mieliä vielä tänäkin päivänä.
Mutta hänen opetustensa lisäksi hänen kuolema on tullut kuolematon symboli: hinta, joka maksetaan totuuden puolustamisesta valtaa vastaan.
Sokrateksen kuolema ei ollut vain historiallinen tosiasia, vaan syvällisesti inhimillinen teko, joka oli täynnä rohkeutta, ironiaa ja tyyneyttä väistämättömän edessä.
Ateena: heidän kohtalonsa näyttämö
Kuvittele elinvoimainen kaupunki, jossa taide, politiikka ja sanat ovat kaikki kaikessa.
Ateena, Viidennellä vuosisadalla eKr. se oli antiikin maailman helmi, demokratian ja ajattelun majakka.
Se oli kuitenkin myös haavoittunut, Peloponnesoksen sodasta katkeroitunut kaupunki, jonka asukkaat katsoivat vierestä kaikkia, jotka kyseenalaistivat vanhat tavat.
Ja Sokrates, hänen menetelmänsä kyseenalaistaa, epäillä ja saada ihmiset ajattelemaan, monet pitivät sitä uhkana.
Hän ei kirjoittanut kirjoja, hän ei perustanut kouluja, hän vain käveli toreilla ja puhui.
Hänen “maieutiikan taiteensa” koostui siitä, että hän sai muut huomaamaan totuuden itse, ikään kuin hän synnytti ajatuksia muiden mielissä.
Mutta joskus totuus sattui.
Syytteet, joiden perusteella hänet tuomittiin
Vuonna 399 EKR., Sokratesta vastaan nostettiin virallinen syyte Ateenan tuomioistuimessa.
Hänen tärkeimmät syyttäjänsä olivat Meleto, Anito ja Licon, kolme miestä, jotka näkivät hänessä vaaran moraaliselle ja poliittiselle järjestykselle.
Hyökkäyksiä oli kolme, ja jokainen niistä oli yhtä hajanainen kuin tappava: nuorison turmeleminen, valtion jumalien tunnustamatta jättäminen., e ottaa käyttöön uusia jumaluuksia.
Toisin sanoen häntä syytettiin siitä, että hän ajatteli liikaa.
Yhteiskunnassa, joka alkoi epäluuloisesti suhtautua älymystöön, Sokrates ruumiillisti jatkuvaa kyseenalaistamista ja epämukavuutta niitä kohtaan, jotka eivät sopeudu vallitsevaan tilanteeseen.
Oikeudenkäynti oli julkinen spektaakkeli.
Arviolta 500 kansalaista toimi valamiehinä järjestelmässä, jossa retoriikka ja karisma olivat tärkeämpiä kuin totuus.
Ja vaikka Sokrates olisi voinut vedota sentimentaalisuuteen tai anella armoa, hän valitsi ironia ja logiikka aseina.
Sokrateen puolustus
Hänen puheessaan, jonka Platon on tallentanut kuuluisaan “Sokrateen apologia”, Filosofi ei yrittänyt vapauttaa itseään syytteistä.
Hän ei kiistänyt syytöksiä, vaan pikemminkin puretaan järjen ja huumorin avulla.
Hän sanoi, että jos hän turmeli nuoria, hän teki sen tahattomasti, ja siinä tapauksessa hän ansaitsi opetuksen eikä rangaistuksen.
Hän totesi myös, että kukaan ei voi todella vahingoittaa häntä, koska - paha ei voi tavoittaa vanhurskaan sielua.
Hänen selkeät sanansa hämmentivät monia.
Ja kun Sokrates sai tilaisuuden ehdottaa vaihtoehtoista rangaistusta kuolemanrangaistukselle, hän ehdotti ylevällä sarkasmilla, että hän saisi ilmainen ateria Pritaneossa, kuten olympiasankarit.
Tämä provokaatio sinetöi hänen kohtalonsa.
Tuomio
Äänestys oli tiukka, mutta tulos oli selvä: syyllinen.
Viidestäsadasta tuomarista niukka enemmistö päätti tuomita.
Sokrates tuomittiin kuolla juomassa puolukkaa, Myrkky lamautti kehon hitaasti, kunnes se pysäytti sydämen.
Sillä oli mahdollisuus lähteä maanpakoon, Hän yritti paeta ja pelastaa henkensä, mutta kieltäytyi.
Hänelle pakeneminen olisi merkinnyt pettää oman filosofiansa, Kaupungin lakeja, vaikka ne olisivat epäoikeudenmukaisia, kunnioitettiin.
Hän sanoi, että hän mieluummin kuolisi uskollisena itselleen kuin eläisi periaatteidensa pettämisenä.
Niinpä hän hyväksyi kohtalonsa tyynesti.
Viimeiset päivät
Platon, dialogissa “Phaedo”, antaa meille koskettavan kuvauksen Sokrateen viimeisistä tunneista.
Filosofi vietti viimeiset päivänsä vankilassa ystävien ja opetuslasten ympäröimänä, jotka yrittivät taivutella häntä pakenemaan.
Heidän joukossaan olivat Criton, jotka tarjosivat hänelle lahjuksia ja salaisia pakoreittejä.
Mutta Sokrates selitti tyynesti, että oikeus ei riipu olosuhteista, ja että lakeja on kunnioitettava, vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä.
Teloituspäivänä sellissä vallitsi outo tunnelma: surun, ihailun ja hiljaisuuden sekoitus.
Sokrates keskusteli ystäviensä kanssa rauhallisesti sielusta, kuolemattomuudesta ja kohtalosta.
Siinä todettiin, että kuolemaa ei tarvinnut pelätä, koska se oli vain yksi askel kohti toisenlaista olemassaoloa.
Viimeinen hetki
Kun pyöveli toi helmenlehtikupin, Sokrates ei vapissut.
Hän otti sen vastaan rauhallisesti, mikä hämmensi kaikkia.
Ennen juomista, hän sanoi joitakin mieleenpainuvia sanojaKrito, olemme Asklepiokselle kukon velkaa; maksa hänelle, äläkä unohda sitä.“
Tämä näennäisen salaperäinen lause on tulkittu kiitollisuuden osoitukseksi.
Asklepios oli lääketieteen jumala, ja kukon tarjoaminen hänelle oli symboli, joka symboloi parantuminen ja vapautuminen.
Sokratekselle kuolema oli juuri sitä: kuoleman sielun parantuminen suhteessa kehoon.
Hän joi myrkkyä, joi sen tyylikkäästi, epäröimättä, ja alkoi kävellä, kun vaikutus kulki hänen jaloissaan.
Hänen ystävänsä itkivät, mutta hän nuhteli heitä lempeästi: “Miksi sinä itket, enkö minä kertonut sinulle, että sielu on kuolematon?”
Vähitellen myrkky halvaannutti hänet.
Kun hän ei enää pystynyt liikkumaan, hän meni makuulle.
Hänen viimeiset sanansa olivat hiljaisia, melkein huokaus.
Ja niin, Sokrates kuoli, mies, joka ei koskaan kirjoittanut yhtään riviä, mutta jonka ääni kaikuu edelleen jokaisessa mielessä, joka uskaltaa ajatella.
Hänen kuolemansa merkitys
Sokrateen kuolema oli enemmän kuin teloitus: se oli filosofinen teko itsessään.
Hän ruumiillisti ajatuksen ja toiminnan ehdotonta johdonmukaisuutta.
Hän kuoli niin kuin eli: kyseenalaistamalla, opettamalla ja haastamalla tietämättömyyden tyynesti.
Hänen kuolemansa paljastaa kauniin paradoksin: fyysisestä tappiosta tulee moraalinen voitto.
Ateenan valtio tuomitsi hänet, mutta historia vapautti hänet.
Hänen uhrinsa jälkeen hänen opetuslapsensa - Platon, Ksenofon, Antisthenes - levittivät hänen perintöään ja loivat länsimaisen filosofian juuret.
Ja jokaisessa niistä, Sokrateksen ääni jatkoi elämäänsä.
Sokrates ja sisäinen vapaus
Historiallisen kertomuksen lisäksi on olemassa vuosisatojen yli ulottuva opetus.
Todellinen vapaus, sanoi Sokrates, ei riipu ulkoisista olosuhteista, vaan itsensä hallitsemisesta.
Jopa vangittuna hän piti itseään vapaana, koska hänen ajattelunsa oli järkkymätöntä.
Tämä voimakas ajatus inspiroi filosofeja, taiteilijoita ja uneksijoita kautta aikojen.
Mies kuoli, mutta symboli syntyi.
Hemlock metaforana
The Hemlock, Myrkyllisestä kasvista, joka päätti hänen elämänsä, tuli totuuden puolesta uhrautumisen symboli.
Se ei ollut pelkkä myrkky, vaan filosofisen puhdistuksen väline.
Sen karvas maku symboloi epäoikeudenmukaisuuden katkeruutta, mutta myös johdonmukaisuuden makeutta.
Juominen se oli Sokratesin viimeinen teko opetuksen, a elävä opetus totuuden arvosta pelon edessä.
Jokainen kulaus oli vahvistus siitä, että rehellisyys on arvokkaampaa kuin selviytyminen.
Heidän esimerkkinsä kaiku
Tänään, yli kaksi vuosituhatta myöhemmin, puhumme yhä kunnioituksella hänen kuolemastaan.
Koska kukaan ei todella kuole, kun hän jättää jälkeensä kuolemattomia ajatuksia..
Sokrates opetti meille, että ajatus voi olla voimaa vahvempi ja että omatunto voi voittaa jopa kuoleman.
Hänen perintönsä ei ole kirjoissa vaan niiden asenteessa, jotka uskaltavat kysyä “miksi”.
Ja tuossa eleessä, tuossa ikuisessa kysymyksessä, Sokrates on yhä elossa.
