Puhutaan Perikles on puhua Ateenan suuruus, loiston loistosta demokratia, Taiteen, filosofian ja arkkitehtuurin nousu, joka muokkasi länsimaisen maailman sielua.
Mutta loiston takana on myös - hiljainen tragedia, Kuolema, joka ei sammuttanut vain miehen elämää, vaan kokonaisen kaupungin kirkkauden.
Tarina siitä, miten Perikles kuoli, on todellisuudessa tarina siitä, miten sivilisaation rappio että se oli tullut liian korkealle, liian pian.
Mies, joka teki Ateenasta jalokiven
Ennen kuin voimme ymmärtää hänen loppunsa, meidän on ymmärrettävä, kuka hän oli. Perikles, Hän oli poliitikko, strategi ja puhuja, joka toi kansansa korkeimmalle vallan tasolle.
Syntynyt noin 495 EKR., Hän oli Jannippen ja Agaristan poika, ja hän oli lähtöisin aatelisesta ja sivistyneestä perheestä, mikä mahdollisti hänen koulutuksensa. poikkeuksellinen koulutus.
Nuoresta iästä lähtien hän erottui terävä äly ja hänen sanojensa hallintaa, jota hän käytti mestarillisesti Ateenan kohtalon muokkaamiseen.
Hänen johdollaan kaupungista tuli maailman johtava demokratian kehto, Hanke, joka edistää taidetta, kirjallisuutta ja filosofiaa ennennäkemättömällä tavalla.
Hänen toimikautensa aikana Parthenon, Ikuinen harmonian ja inhimillisen nerokkuuden symboli.
Loistoa ja ylpeyttä
Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, Perikles hallitsi järkevästi ja kaukonäköisesti -, poliittisen vallan ja kulttuurisen inspiraation tasapainottaminen.
Hänen vaikutusvaltansa oli niin suuri, että ateenalaiset kutsuivat häntä “.“ensimmäinen kansalainen”titteli, joka kuvastaa kunnioitusta ja auktoriteettia, jota hän käytti turvautumatta tyranniaan".
Mutta jokaisella vallalla on hintansa, ja jokainen kultainen aikakausi sisältää oman rappionsa siemenet.
Ateenasta oli tullut mahtava, rikas ja näin ollen, monien vihollinen.
Peloponnesoksen sota: lopun alku
The Peloponnesoksen sota räjähti vuonna 431 EKR., Sota, jossa Ateena vastassaan oli Sparta ja sen liittolaiset.
Se oli pitkä ja julma kulutussota, joka jakoi Kreikan ja koetteli sen kansan kestävyyttä.
Perikles, joka oli vakuuttunut kaupunkinsa vahvuudesta, suunnitteli puolustusstrategian: kaupunkilaisten suojaaminen kaupungin muurien sisäpuolella Ateenan, kun sen mahtava laivasto hallitsi merta.
Päällisin puolin taktiikka vaikutti järkevältä. Tuhansien ihmisten keskittämisellä ahtaaseen tilaan oli kuitenkin tuhoisa seuraus.
Ateenan rutto
Vuonna 430 EAA., a tuntematon epidemia alkoi levitä Ateenassa.
Tauti, jonka nykyaikaiset historioitsijat tunnistavat eräänlaiseksi lavantauti tai lavantauti, Pakolaiskriisi levisi nopeasti pakolaiskatujen tungoksessa.
Kuumuus, hygienian puute ja ahtaus muuttivat kaupungin... kuumeen ja epätoivon helvetti.
Aikalaiskertomukset, erityisesti ruttoon selvinneen Thukydideen kertomukset, antavat danteskisen kuvan.
Sairaat paloivat kuumeessa, kärsivät sisäiset haavaumat, He kärsivät myös verenvuodoista, hourailusta ja sammumattomasta janosta, joka sai heidät heittäytymään julkisiin suihkulähteisiin.
Tuhannet kuolivat ilman asianmukaisia hautajaisia, ja elossa olevat olivat kauhuissaan, hylkäsivät rakkaansa.
Ateenasta, maailman keskuksesta, tuli kuoleman kaupunki.
Isku vallan sydämeen
Perikles yritti pysyä rauhallisena.
Kaaoksesta huolimatta hän jatkoi puheiden pitämistä rohkaistakseen kansaansa ja saadakseen puolueen moraalin ylläpitäminen.
Mutta hänen älykkyytensä tai johtajuutensa ei pystynyt pysäyttämään taudin armotonta etenemistä.
Rutto ei tehnyt eroa rikkaiden ja köyhien, sotilaiden ja filosofien välillä.
The Perikles menetti kaksi laillista poikaansa., Paralo ja Jantipo, epidemian uhrit.
Kipu musersi hänet, mutta hän jatkoi työtään Ateenan hyväksi, ikään kuin järki voisi voittaa kohtalon.
Kuitenkin pian sen jälkeen, hän itse sairastui.
Periklesin viimeiset päivät
Thukydides kertoo, että Perikles kohtasi taudin kanssa - ihailtava tyyneys, Hän oli tietoinen siitä, että hänen aikansa lähestyi.
Vaikka hän oli heikentynytkin, hän säilytti selkeän mielensä ja rauhallisen äänensä ja antoi neuvoja ystävilleen ja työtovereilleen.
Hänen lopussaan ei ollut sankaruutta, vaan pikemminkin - surullinen eroanomus inhimillisen heikkouden edessä.
Hänen ruumiinsa, joka oli kestänyt politiikan ja taistelujen rasitukset, ei kestänyt ruton näkymätöntä vitsausta.
Kuoli 429 EKR., Ne harvat, jotka olivat vielä selvinneet katastrofista, olivat hänen luonaan hänen kotonaan.
Hänen kanssaan, aikakausi kuoli.
Perintö, joka kesti
Periklesin kuolema ei merkinnyt vain johtajan menetystä, vaan myös sen ihanteen romahtamista, jota hän itse oli ilmentänyt.
Ilman hänen ohjaustaan Ateena ajautui virheiden, tappioiden ja petosten kierteeseen.
Hänen visionsa järjen ja kauneuden hallitsemasta kaupungista mureni sodan ja tautien painon alla.
Ja silti, hänen perintönsä säilyi.
Hänen perustamansa instituutiot, hänen rakentamansa temppelit ja hänen puolustamansa aatteet inspiroivat edelleen tulevia sukupolvia.
Perikles oli tehnyt demokratia on taidetta, ja politiikasta, eräänlaisesta etiikasta.
Kuolemassakin hänen varjonsa oli yhä läsnä Parthenonin jokaisessa kivessä, Sokrateen jokaisessa sanassa ja Euripideen jokaisessa säkeessä.
Mikä todella tappoi Periklesin?
Historiallisesti on hyväksytty, että hän kuoli hän kuoli Ateenan rutto, mutta monet myöhemmät filosofit ja ajattelijat ovat ehdottaneet, että hänen kuolemansa oli myös symbolinen.
Se ei ollut vain mies, joka joutui sairauden uhriksi, vaan se oli symboli sisäisesti hajonneesta sivilisaatiosta.
Perikles edusti ehdotonta luottamusta järkeen, inhimilliseen kehitykseen ja siviilijärjestyksen täydellisyyteen.
Rutto, toisaalta, edusti tunkeutumista ja luonnollinen kaaos, Arvaamaton, arvaamaton, se, mikä on ihmisen hallinnan ulkopuolella.
Periklesin kuolema oli yhteenotto välillä Kreikkalainen idealismi ja todellisuuden raakuus.
Unelman putoaminen
Hänen kuolemansa jälkeen Ateena menetti moraalisen kompassinsa.
Seuraavilta johtajilta puuttui hänen tasapainonsa, ja sodasta tuli entistäkin julmempi.
The demokraattinen unelma jota hän oli suojellut, muuttui kunnianhimon ja kaunan peliksi.
Sparta voitti lopulta, mutta se olisi Pyrrhoksen voitto: koko Kreikka oli ehtynyt, haavoittunut, haavoittunut, pirstoutunut.
Periklesin vuosisata, se kulta-aika, jolloin taide ja ajattelu kukoistivat, sammui hänen mukanaan.
Kuolematon jalanjälki
Silti Periklesin nimi ei kadonnut vuosisatojen tomuun.
Historiantutkijat, runoilijat ja filosofit muistivat hänen hahmonsa ihanteellisen valtiomiehen mallina.
Hän ei ollut valloittaja eikä tyranni, vaan pikemminkin sielujen rakentaja.
Hänen näkemyksensä valistuneesta Ateenasta on edelleen esillä jokaisessa yhteiskunnassa, joka etsii tasapainoa vallan ja viisauden välillä.
Tavallaan Perikles ei kuollut lainkaan.
Hän jäi elämään puolustamissaan aatteissa, Akropolilla yhä seisovissa kivissä ja sen kansan muistossa, joka ymmärsi liian myöhään johtajansa arvon.
Loppupohdinta
Periklesin kuolema ei ollut pelkkä historiallinen tapahtuma, vaan ihmiskunnan historian käännekohta.
Se muistuttaa meitä siitä, että jopa viisaimmat, voimakkaimmat ja vanhurskaimmat ihmiset ovat kohtalon lakien alaisia.
Ja se opettaa meille myös, että todellinen voima ei ole kuolemattomuudessa, vaan se on jättää jälkensä, joka inspiroi heidän jälkeensä tulevia..
Perikles kuoli, kyllä.
Mutta Ateena, kaupunki, josta hän unelmoi, elää jokaisessa vapaassa ajatuksessa, jokaisessa luomistyössä ja jokaisessa oikeudenmukaisuuden tavoittelussa.
Koska suuruus, kun se syntyy hengestä, ei koskaan täysin häviä.
