Puhutaan Parmenides Elealainen on astua sisään yhteen filosofian vanhimmista ja kiehtovimmista mysteereistä.
Hänen elämänsä, jota leimasi lähes yli-inhimillinen selkeys, on edelleen hämärän peitossa, kun on kyse hänen kuolema.
Harva antiikin henkilö herättää yhtä paljon kunnioitusta ja hämmennystä kuin tämä tietäjä, joka uskalsi haastaa järkevän maailman käsitykset.
Mies myytin takana
Parmenides syntyi Elea, pieni kreikkalainen polis, joka sijaitsi Etelä-Italiassa noin vuonna 515 EKR.
Hän oli opetuslapsi Ksenofanes Kolofonialainen, Hän ylitti pian mestarinsa syvällisyydessä ja metafyysisessä tarkkuudessa.
Hänen ajattelunsa merkitsi radikaali lähtö aiempaan filosofiseen perinteeseen ja avasi tien, joka vaikutti Platoniin, Aristoteleeseen ja koko länsimaiseen ajatteluun.
Vaikka hänen työnsä on meille tuttu, on kuitenkin todettava, että elämänsä loppu on edelleen epävarmuuden peitossa.
Historian hiljaisuus
Niitä ei ole olemassa suorat tallenteet siitä, miten Parmenides kuoli.
Antiikin historioitsijat, kuten Diogenes Laertius tai Aristoteles, keskittyivät enemmän hänen ajatuksiinsa kuin hänen elämäkertaansa.
Tämä laiminlyönti on luonut historiallisen tyhjiön, joka voidaan täyttää vain seuraavin keinoin hypoteesi ja arvauksia.
Hänen olemassaolostaan säilyneiden fragmenttien perusteella voimme kuitenkin aistia hänen luonteensa mukaisen seesteisen lopputuloksen. mietiskelevä y heijastava.
Ajatuksille omistettu elämä
Parmenides ei ollut sodan tai poliittisen kunnianhimon mies.
Hänen elämänsä kului opetus, ... filosofinen runous ja tutkimus muuttumaton todellisuus.
Todistusten mukaan hän oli temperamenttinen mies. seesteinen ja henki askeettinen, enemmän kiinnostunut ikuisesta totuudesta kuin ruumiin vaihtelevuudesta.
Tämä elämäntapa on saanut jotkut tutkijat uskovat, että hänen kuolemansa oli luonnollinen, Se on seurausta mietiskelylle omistetun elämän kulumisesta.
Elean mysteeri
Elea, hänen kotikaupunkinsa, oli ajattelun keskus, jossa olemisen filosofia.
Siellä Parmenides perusti koulu, kuuluisa Eleatic School, jonka opetuslapset, kuten Zenon, jatkoivat hänen perintöään.
Tällaisessa ympäristössä, jota ympäröivät tiedonhaluiset nuoret, sanotaan, että kuoli ympäri vuoden 450 EKR.
Mutta hänen kuolemansa tarkka tapa on kadonnut ajan saatossa, aivan kuin hänen katoamisensa olisi ollut osa hänen oppiaan. olla ikuinen joka ei koskaan todella kuole.
Luonnollinen tai symbolinen kuolema
Jotkut tulkit väittävät, että Parmenidesin kuolema ei pitäisi ymmärtää biologisena tosiasiana, vaan pikemminkin kuin filosofinen metafora.
Hänen ajatuksensa, joka perustuu ajatukseen, että “oleminen on ja ei-oleminen ei ole”, merkitsee, että kuolema, siirtymänä ei-olemiseen, siitä puuttuu aito todellisuus.
Tästä näkökulmasta katsottuna Parmenides ei “kuollut” sanan varsinaisessa merkityksessä: hän vain... sulautunut itseensä, jättämällä taakseen muutoksen illuusion.
Tämä tulkinta, vaikka runollinen, sisältää syvällisen ontologinen johdonmukaisuus.
Viisaiden vanhuus
Parmenidesin uskotaan saavuttaneen aikansa standardeihin nähden korkean iän.
Joidenkin kronikoitsijoiden mukaan hän eli, yli 65-vuotiaat, joka jo klassisessa Kreikassa oli merkki poikkeuksellisesta pitkäikäisyydestä.
Hänen terveytensä, jota hän mahdollisesti säilytti raittiilla ja mietiskelevällä elämäntavallaan, mahdollisti sen, että hän saattoi jatkaa opettamista viimeisiin päiviinsä saakka.
Sinun kuolema rauhassa, kenties hänen kotonaan Eleassa, olisi ollut täydellinen päätös elämälle, joka oli omistettu muuttumattoman totuuden etsiminen.
Hänen katoamisensa kaiku
Uutinen hänen kuolemastaan, vaikka tuskin kirjataan, on aiheuttanut syvän tyrmistys hänen opetuslastensa keskuudessa.
Zenon Elean, hänen kuuluisin seuraaja, olisi tuntenut taakkaa jatkaa mestarin työ, Hän kohtasi sofistit ja tulevaisuuden filosofit.
Parmenides kuolema merkitsi loppua aikakauden loppu, vaan myös uudenlaisen filosofisen ajattelun ymmärtämisen synty.
Hänen kuolemansa - todellinen tai symbolinen - oli sinetöitynyt sen opin kuolemattomuus.
Filosofin kuolematon sielu -
Kreikkalaisessa maailmankuvassa kuolema ei ollut loppu, vaan itse tarkoitus. transit kohti toista olemassaolon muotoa.
Parmenides, vakuuttunut olemisen ikuisuus, Hän olisi pitänyt omaa kuolemaansa näennäisenä muutoksena, askeleena kosmoksen absoluuttisessa jatkuvuudessa.
Hänen filosofisia runoja, hän puhui siitä, että totuuden tie ja mielipiteen tapa, On todennäköistä, että kuollessaan hän uskoi ylittävänsä tuon lopullisen totuuden kynnyksen.
Näin ollen kuoleman sijaan, Parmenides ylitti.
Kontrasti Herakleitokseen
On kiehtovaa verrata hänen näkemystään aikalaisensa näkemykseen. Herakleitos, joka väitti, että “kaikki virtaa”.
Kun Herakleitos näki todellisuuden alati muuttuvana jokena, Parmenides käsitteli sitä kuin kiinteä yksikkö.
Ehkä hänen kuolemansa symboloi tätä vastakkainasettelua: muuttuvan loppu muuttuvan edessä. olemisen ikuisuus.
On ironista, että Herakleitoksesta puhutaan tulen ja muodonmuutoksen termein, kun taas Parmenidesista puhutaan tulen ja muodonmuutoksen termein. kuiskaukset ja hiljaisuus.
Historian ja myytin välissä
Vuosisatojen kuluessa, hahmo Parmenides vähitellen saanut legendaarinen aura.
Joissakin tileissä hänet kuvataan puolijumala tai ajatuksen jumalallisuuden koskettamana ihmisenä.
Platon kuvaa hänet dialogissaan “Parmenides” kunnianarvoisen ikäiseksi tietäjäksi, jolla oli terävä älykkyys ja tyyni tyyneys.
Tämä esitys on osaltaan vaikuttanut siihen, että hänen kuolemansa oli - rauhallinen, melkein pyhä, kuin hänen sielunsa olisi liuennut ikuisen olemuksen puhtauteen.
Kuolematon perintö
Loppuratkaisun mysteerin lisäksi se, mikä todella säilyy, on sen - oppi.
Parmenides muutti ikuisesti tapaa ihmiskunnan käsitys on todellisuus, ... olemassaolo ja ajattelu.
Hänen perinnöstään on tullut kulmakivi. ontologia, ja jokainen myöhempi filosofi Platonista Heideggeriin on käynyt vuoropuhelua, tietoisesti tai tiedostamatta, sen hiljaisen äänen kanssa.
Tämä sitkeys osoittaa, että syvällisessä mielessä, Parmenides ei koskaan kuollut.
Hiljaisuuden symboliikka
Ehkä se, ettemme tiedä, miten hän kuoli, ei ole sattumaa.
Hänen elämänsä ja ajattelunsa pyöri muuttumattomuus, ja hänen kuolemansa näyttää asiakirjojen vaikenemisen perusteella vahvistavan hänen teoriansa.
Hiljaisuus, joka ympäröi sen loppua, ei ole tyhjyyttä vaan kaunopuheinen läsnäolo, kaiku “yhdestä ja ikuisesta olennosta”, jota hän puolusti viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Siten niiden fyysinen poissaolo tulee puhtain vahvistus hänen metafysiikka.
Ajatuksen kuolemattomuus
Parmenides ymmärsi, että ruumiit katoavat, mutta ideat eivät.
Hänen filosofinen runonsa “Luonnosta” jatkaa elämäänsä uhmaten aikaa, turmelusta ja unohdusta.
Jokaisessa lukemisessa, jokaisessa mielessä, joka tutkii häntä, filosofin syntyy uudelleen, osoittaen, että heidän todellinen kohtalonsa oli henkinen kuolemattomuus.
Tämä on epäilemättä ylevin tapa voittaa kuolema.
Kuolema muutoksena
Jos hyväksymme, että Parmenides kuoli noin vuonna 450 EKR., Voimme kuvitella hänen viimeiset hetkensä paluuksi alkuperäiseen.
Mies, joka omisti elämänsä absoluuttiselle ajattelulle, ei olisi pelännyt loppua.
Hänelle kuolema olisi vain sulautuminen itseensä, kadota yksilönä pysyäkseen olemuksena.
Hänen kuolemansa ei siis ollut loppu, vaan loppu. metafyysinen transformaatio.
Viimeinen oppitunti
Parmenidesin kuoleman mysteeri opettaa meille suuremman totuuden kuin itse elämäkerrallinen tosiasia.
Se muistuttaa meitä siitä, että tärkeintä ei ole se, että miten kuolla, mutta miten se ylittää.
Elean filosofi jätti meille perinnöksi opetuksen, joka ylittää vuosisatojen rajat. totuus ei muutu, ... olento pysyy, ja kuka tahansa sitä tarkastelee, saavuttaa ikuisuuden muodon.
Tämä on viime kädessä ajatuksen voitto kuolemasta.
Johtopäätös: Parmenidesin ikuinen nykyisyys
Tänään, yli kaksi vuosituhatta myöhemmin, puhumme yhä Parmenides ikään kuin hän oli vivo.
Ja ehkä se on, ei lihassa, vaan idea, jokaisessa mielessä, joka kyseenalaistaa itsensä olemisesta, todellisuudesta ja ajasta.
Hänen kuolemastaan, joka on yhtä vaikeasti määriteltävissä kuin hänen oppinsa, tuli näin ollen symboli hänen filosofinen kuolemattomuus.
Parmenides ei kuollut: hän vain integroitui ikuisuuteen ikuisuuden olento, joka ei koskaan lakkaa olemasta.
