Puhutaan Louis Pasteur on puhua miehestä, joka muutti ihmiskunnan kohtaloa lähes pyhällä intohimolla tiedettä kohtaan.
Hänen nimensä kaikuu edelleen synonyyminä, joka tarkoittaa seuraavaa nerokkuus, uhrautuminen ja sinnikkyys, Mutta harva tietää, millaisia hänen viimeiset päivänsä todella olivat, ja niitä leimasi ruumiin hauraus, joka ei enää pysynyt väsymättömän mielen tahdissa.
Hänen kuolemansa, joka tapahtui 28. syyskuuta 1895, ei ollut vain tiedemiehen loppu, vaan loppu aikakaudelle, jolloin järki alkoi avoimesti haastaa taikauskon.
Mies, joka eli tieteelle
Nuorena miehenä Pasteuria ajoi lähes kuumeinen halu tehdä Luonnon mysteerien tulkitseminen.
Syntynyt Dole, Ranska, ... 27. joulukuuta 1822, varttui vaatimattomassa perheessä, jossa työ ja koulutus olivat kaiken muun yläpuolella.
Elämänsä aikana nöyrässä hengessä elävästä pojasta kasvoi monumentaalinen hahmo, joka oli mikrobiologia, Hän jätti lähtemättömän jäljen lääketieteeseen ja kemiaan.
Hänen pakkomielteensä ymmärtää elämää mikroskooppisella tasolla johti hänet siihen. spontaanin synnyn teorian kumoaminen, Tutkimus osoitti, että mikro-organismit eivät ilmestyneet tyhjästä.
Jokaisen löydön myötä Pasteur eteni lähemmäs tieteellistä kuolemattomuutta, mutta myös kauemmas omasta terveydestään.
Ensimmäiset heikkenemisen merkit
Uransa parhaassa vaiheessa, Louis Pasteur sai useita aivohalvauksia. joka muutti merkittävästi sen elinvoimaisuutta.
Ensimmäinen, joka tapahtui vuonna 1868, Sairaus jätti hänet osittain halvaantuneeksi vasemmalle puolelle, ja tämä sairaus seurasi häntä elämänsä loppuun asti.
Fyysisistä rajoitteista huolimatta hänen mielensä pysyi selvänä, sytytettynä samasta palosta, joka oli saanut hänet kehittämään pastörointi ja raivotaudin ja pernaruton rokotteet.
Vuosien taukoamattoman työn uuvuttama keho alkoi kuitenkin antaa periksi oman nerokkuutensa painolle.
Mies, joka oli pelastanut miljoonia ihmishenkiä, taisteli nyt säilyttääkseen omansa.
Hänen elämänsä viimeinen vaihe
1890-luvulla Pasteur oli jo ollut Ranskan kansallinen symboli.
Hänen panoksensa tieteen hyväksi oli tuonut hänelle kunnianosoituksia, palkintoja ja maailmanlaajuista tunnustusta, mutta tauti eteni edelleen hiljaisella julmuudella.
Hän vetäytyi osittain julkisesta elämästä ja vietti viimeiset vuotensa vuonna Villeneuve-l'Étang, Ranskan valtio oli rakentanut hänelle laboratorion ja erityisen asuinrakennuksen Pariisin lähellä sijaitsevalle tontille.
Siellä hän vietti vaimonsa Marien ja muutaman uskollisen opetuslapsensa ympäröimänä aikaa muistiinpanojensa tarkasteluun ja perintönsä pohtimiseen.
Hän oli tietoinen siitä, että loppu oli lähellä, mutta hänen tieteellinen henkensä ei koskaan sammunut.
Jokaista keskustelua, jokaista vilkaisua leimasi edelleen sama... kyltymätön uteliaisuus joka oli kulkenut hänen mukanaan hänen nuoruudestaan lähtien.
Viimeiset päivät
Kesällä 1895 hänen terveytensä heikkeni huolestuttavasti.
Lääkärit totesivat, että hänen heikkoutensa ja vaikeutensa kommunikoida selkeästi johtuivat aivohalvausten jälkivaikutuksista.
Louis Pasteur, mies, joka oli taistellut bakteereja ja tauteja vastaan lähes sankarillisella intohimolla, oli loukussa ruumiissa, joka ei enää vastannut hänen tahtoaan.
Hänen perheensä ja lähimmät työtoverinsa hoitivat häntä hellästi ja kunnioittavasti tietäen, että he todistivat suuren mielen viimeisiä hetkiä.
The 28. syyskuuta 1895, usean päivän tuskien jälkeen, Louis Pasteur kuoli 72-vuotiaana., rauhassa, rakkaittensa ympäröimänä.
Hänen viimeinen sanansa oli läsnäolijoiden mukaan heikko murahdus kiitollisuudesta vaimolleen, joka oli hänen vankkumaton kumppaninsa koko hänen elämänsä ajan.
Kuolinsyy
Lääketieteellinen diagnoosi oli selvä: useiden aivohalvausten aiheuttamat komplikaatiot.
Vuosien stressin ja sairauksien heikentämä keho ei kestänyt hermoston asteittaista heikkenemistä.
Silti hänen kuolemaansa ei tulkittu tappioksi, vaan luonnolliseksi seuraukseksi henkisen ponnistelun äärimmilleen vietyyn olemassaoloon.
Hän oli uhrannut terveytensä tieteelle, ja tuossa uhrauksessa hän löysi todellisen merkityksensä.
Jokainen hänen kokeiluihinsa kulunut energiapisara oli kipinä, joka valaisi tietä sukupolville.
Sankarin arvoiset hautajaiset
Hänen kuolemansa vaikutus oli valtava.
Koko Ranska suri, ja tiedeakatemiat ympäri maailmaa lähettivät suruviestejä.
The Louis Pasteurin hautajaiset oli juhlallinen tapahtuma, joka oli täynnä tunteita ja kunnioitusta.
Hänen jäännöksensä siirrettiin Pasteur-instituutti, Laitoksen, jonka hän itse oli perustanut vuonna 1887 ja josta tuli hänen kuolemattoman perintönsä symboli.
Siellä hänen ruumiinsa lepää hänen suurimpia tieteellisiä saavutuksiaan kuvaavilla mosaiikeilla koristellussa kryptassa, joka on pyhäkkö, joka on omistettu tiedon voitolle tietämättömyydestä.
Jokainen vierailija, joka pysähtyy hänen haudalleen, voi tuntea sellaisen hengen läsnäolon, joka ei koskaan alistunut mahdollisuuksien rajoihin.
Perintö, joka ylitti hänen kuolemansa
Pasteurin kuolema ei pysäyttänyt hänen vaikutusvaltaansa, vaan moninkertaisti sen.
Hänen työnsä rokotteet, mikrobiologia ja elintarvikkeiden turvallisuus loi nykyaikaisen lääketieteen perustan.
Hänen tutkimustensa ansiosta ihmiskunta ymmärsi, että sairauksia voidaan ehkäistä ja että hygienia on keskeinen este näkymättömälle kuolemalle.
Tieteellisestä menetelmästä, jota hän puolusti vankkumattomalla vakaumuksella, tuli edistyksen tehokkain väline.
Nykyään, kun joku mainitsee hänen nimensä, se tuo mieleen järjen voitto taikauskosta, Rohkeutta mieheltä, joka ei pelännyt kohdata tuntematonta.
Hänen hahmonsa muistetaan paitsi tiedemiehenä, myös näkijä, joka muutti ihmiskunnan kohtaloa.
Ihmisyys myytin takana
Usein suuret nerot muistetaan vain saavutuksistaan, ja heidän inhimillinen puolensa unohdetaan.
Pasteurin tapauksessa tämä puoli oli syvästi hellä ja hengellinen.
Hän oli mies usko, Hän oli vakuuttunut siitä, että tiede ja uskonto eivät olleet toistensa vastakohtia vaan kaksi eri tietä totuuteen.
Hän rukoili ennen kokeitaan, ei taikauskoisena eleenä vaan nöyryyden merkkinä elämän mysteerin edessä.
Tämä kaksinaisuus - järjen ja omistautumisen välillä - teki hänestä poikkeuksellisen hahmon, joka kykeni yhdistämään maailmat, jotka historia oli ennen pitänyt erillään.
Seesteinen loppu intensiiviselle elämälle
Hänen kuolemansa todistajat väittivät, että Louis Pasteur nukkui pois rauhassa, ilman pelkoa, tietoisena siitä, että hän on täyttänyt tehtävänsä maan päällä.
Hänen viimeinen katseensa oli kuulemma rauhallinen, aivan kuin hän olisi ymmärtänyt, että hänen työnsä kasvaisi ajan myötä.
Sen lopussa ei ole mitään tragediaa, vaan eräänlainen sankarillinen tyyneys, sellaisen tietäjän tyyneys, joka on antanut kaiken totuudelle.
Hänen nimensä on syöpynyt kollektiiviseen muistiin ja inspiroi edelleen tutkijoita, lääkäreitä ja uneksijoita kaikkialla maailmassa.
Jokainen rokote, jokainen laboratorio ja jokainen opiskelija, joka uskaltaa haastaa mahdottoman, kantaa jotakin Pasteurin hengestä.
Loppupohdinta
Kun tarkastelee Louis Pasteurin elämää ja kuolemaa, ei voi olla liikuttumatta hänen omistautumisensa suuruudesta.
Hän kuoli fyysisesti, kyllä, mutta hänen perintönsä elää jokaisessa terveyden eleessä, jokaisessa pastöroidussa pullossa, jokaisessa elämää pelastavassa parannuskeinossa.
Hänen kuolemansa oli viimeinen teko elämässä, joka oli kokonaan omistettu muille.
Ja ehkä tässä hiljaisessa uhrauksessa piilee hänen tarinansa todellinen suuruus.
Louis Pasteur ei ollut vain tiedemies; hän oli myös poikkeuksellinen ihminen jonka valo opastaa ihmiskuntaa edelleen tiedon ja toivon poluilla.
Hänen lähtönsä ei ollut loppu, vaan alku toisenlaiselle kuolemattomuudelle: sille, joka saavutetaan, kun totuus ja hyvyys kietoutuvat toisiinsa elämässä, joka on omistettu toisten palvelemiseen.
