Puhutaan Spartan Leonidas I on herättää henkiin kilpien kaiku, keihäiden kiilto ja inhimillisen vastarinnan pauhu äärettömyyden edessä.
Spartan kuningas, syntynyt noin 540 EKR., ei ollut vain soturi, vaan kokonaisen sivilisaation symboli, joka asetti velvollisuuden pelon ja kunnian elämän edelle.
Sinun kuolema, Legendaarinen Thermopylain taistelu vuonna 480 EKR., on paljon muutakin kuin sotilaallinen episodi: se on traaginen hymni urheuden kuolemattomuudelle.
Ikuisuuteen tarkoitetun kuninkaan syntyperä
Leonidas kuului Agiad-dynastia, toinen niistä kahdesta kuninkaallisesta talosta, jotka hallitsivat Spartaa.
Hänen kohtalonsa vaikutti vaatimattomalta, sillä hän ei ollut esikoinen.
Yksin velipuolensa kuoleman jälkeen - Kleomenes I, Hän nousi valtaistuimelle ja hänestä tuli kuningas.
Hallintonsa alusta lähtien Leonidas joutui kohtaamaan myrskyisän tilanteen: armottoman etenevän Persian valtakunta osoitteessa Kserkses I, poika Darius I.
Sparta, joka tunnettiin rautaisesta kurinalaisuudestaan ja militarisoidusta yhteiskunnastaan, oli valinnan edessä: antautua vai vastustaa.
Leonidas valitsi luonteensa mukaisesti jälkimmäisen vaihtoehdon.
Yhteenoton alkusoitto
Kun Kserkseksen lähettiläät saapuivat Kreikkaan vaatien perinteistä “.“maa ja vesi”Alistumisen merkkinä Leonidas torjui ne halveksivasti kuin joku, joka tietää, ettei vapaudesta voi neuvotella.
The Helleenien liitto, Spartan ja Ateenan johdolla päättivät kohdata persialaisten hyökkäyksen.
Kreikkalaiset tiesivät, että heidän ainoa voimavaransa oli kekseliäisyys ja maantiede.
Tästä syystä he valitsivat Thermopylae, Vihollisen lukumääräinen ylivoima voitiin rajoittaa kapeaan solaan vuorten ja meren välissä.
Siellä Leonidas otti mukaansa vain 300 spartalaista hopliittia, Heidän mukanaan oli joukko muita kreikkalaisia poliiseja, joiden määrä oli yhteensä noin 7000 miestä.
Heidän tavoitteenaan ei ollut täydellinen voitto, vaan saada aikaa muulle Kreikalle valmistautua sotaan.
Thermopylain henki
Termopylaeilla Leonidas ja hänen miehensä seisoivat kuin lihasta ja pronssista rakennettu muuri.
He tiesivät, että vihollinen oli heitä lukumäärältään hirvittävän paljon suurempi.
Jotkut antiikin kronikoitsijat, kuten Herodotos, puhuivat siitä, että yli kaksi miljoonaa persialaista, vaikka todellinen luku oli todennäköisesti paljon pienempi.
Silti kontrasti oli jyrkkä.
Kserkses oli varma, että kreikkalaiset antautuisivat, kun he näkisivät hänen armeijansa koon.
Mutta hän ei tuntenut spartalaisten sisua.
Kun Leonidas näki persialaisten lähettilään saapuvan ja pyytävän heitä luovuttamaan aseensa, hän vastasi kuuluisalla lauseella: “Molon labe” -Tulkaa hakemaan ne.
Tuo lausahdus jäi historiaan yhtenä rohkeimmista uhmakkaista lausunnoista, joita on koskaan lausuttu.
Kolme päivää kuolematonta vastarintaa
osoitteessa kolme päivää, Spartalaiset ja heidän liittolaisensa pitivät pintansa täsmällisen koordinoinnin avulla.
Kapea sola esti persialaisia käyttämästä joukkojaan, ja hopliitit, kilvillään ja pitkillä keihäillään suojattuina muodostivat läpäisemättömän esteen.
Uupuneet ja nöyryytetyt persialaiset työnnettiin yhä uudelleen kuiluun.
Nuolia satoi kuin myrskyjä, mutta kreikkalaiset pitivät pintansa.
Leonidas taisteli rintamalla kuten kuka tahansa soturi ja jakoi väsymyksen, janon ja veren miestensa kanssa.
Hänen läsnäolonsa antoi lähes yliluonnollista voimaa.
Kolmantena päivänä petos kuitenkin muutti kohtalon.
Ephialtesin petos
A Kreikkalainen nimeltään Ephialtes, liikuttanut joko ahneus tai pelko, paljasti Xerxesille piilotettu polku vuorten läpi, mikä mahdollisti Thermopylojen ohittamisen.
Uutinen saapui Leonidakselle liian myöhään.
Tiesin, että loppu oli väistämätön.
Sitten hän teki päätöksen, joka teki hänet kuolemattomaksi.
Hän erotti suurimman osan liittoutuneiden joukoista ja säilytti omat joukkonsa. 300 spartalaista, noin 700 tespios y 400 tebanialaista jotka kieltäytyivät lähtemästä leiristä.
Hänen tarkoituksensa oli selvä: kestää viimeiseen hengenvetoonsa asti, ostaa aikaa ja jättää ikuinen esimerkki.
Leonidaksen viimeinen taistelu
Viimeinen aamu oli raivon ja arvokkuuden spektaakkeli.
Kreikkalaiset, ilman pelkoa ja ilman toivoa selviytymisestä, laukaisivat itseään kohti epätoivoinen taistelu.
Keihäät murtuivat, kilvet sirpaloituivat, ja lähitaistelu muuttui raa'aksi.
Leonidas taisteli legendaarisen raivokkaasti.
Lopulta hän kaatui nuolten ja keihäiden ryöppyessä, mutta hänen ruumiinsa pysyi vastarinnan keskipisteenä.
Hänen kuolemastaan raivostuneet miehensä taistelivat hänen henkensä puolesta. hänen ruumiinsa palauttaminen ja suojella sitä vihollisen hyökkäyksiltä.
Kuningas oli kaatunut, mutta hänen esimerkistään tuli kuolemattomuuden lippu.
Persian raivo ja Kreikan kosto
Kreikkalaisten jääräpäisyydestä ärtynyt Kserkses määräsi Leonidaksen ruumiin vietäväksi mestattu ja sen pää kiinni keihäässä varoituksena.
Ele, joka ei suinkaan herättänyt pelkoa vaan sytytti koko Kreikan vihan.
Kolmentuhannen uhrista tuli kipinä, joka yhdisti ikuisten riitojen jakaman puolueen.
Vuotta myöhemmin Platean taistelu, Kreikkalaiset saivat lopullisen koston ajamalla persialaiset pois maastaan.
Leonidaksen henki kaikui jokaisessa keihääniskussa, jokaisessa sotahuudossa ja jokaisessa sitä seuranneessa uhrauksessa.
Kuolemattoman kuninkaan perintö
Leonidas kuoli paitsi soturina, myös - ikuinen vapauden symboli.
Hänen tarinansa ylitti sotahistorian ja muuttui moraaliseksi legendaksi.
Hänen nimissään pystytettiin muistomerkkejä, runoja ja lauluja.
Hänen hautansa Sparta, vieraili sukupolvien kansalaisten, jotka näkivät hänessä ruumiillistuma ja areté, moraalinen erinomaisuus ja korkein arvo.
Vielä vuosisatoja myöhemmin hänen tekonsa inspiroi filosofeja, poliitikkoja ja taiteilijoita.
Herodotoksen kertomuksista nykyaikaisiin muunnelmiin, hänen hahmonsa on tulkittu yhä uudelleen ja uudelleen edustamaan täydellinen uhri.
Hänen kuolemansa merkitys
Leonidas I:n kuolema ei ollut tappio.
Se oli laskennallinen vastarinta joka muutti historian kulun.
Ilman heidän uhrauksiaan Kreikka olisi saattanut joutua persialaisen ikeen alle, eikä lännen kulttuuriperintö olisi koskaan kukoistanut.
Jokainen keihäänisku Thermopylaeilla oli vapauden siemen.
Jokainen vuodatettu veripisara oli täyttynyt lupaus.
Leonidas osoitti, että rohkeus ei ole voittamista, vaan se on kohdata mahdoton arvokkaasti.
Thermopylain kaiku ihmisten muistissa
Yli kaksi vuosituhatta myöhemmin hänen nimensä aiheuttaa yhä väristyksiä selkäpiitä pitkin.
Kun “Leonidas” lausutaan, se herättää esi-isien voiman, kuiskauksen, joka sanoo: “Vastustakaa, vaikka kaikki olisi menetetty”.”.
Hänen uhraustaan opiskellaan edelleen sotilasakatemioissa, sitä siteerataan poliittisissa puheissa ja sitä kunnioitetaan populaarikulttuurissa.
Spartalaiset tiesivät, että ruumis katoaa, mutta kunnia pysyy.
Leonidas ymmärsi, että kuolema Thermopylaeilla ei ollut loppu, vaan alku legendalle, joka uhmaisi aikaa.
Viimeinen pohdinta: kuolema ikuisuutena
Spartan Leonidas I kuoli kunnia, joka kohtaa itse valitsemansa kohtalon.
Heidän uhrauksensa ei ollut epätoivoinen teko, vaan tietoinen kollektiivisen lunastuksen ele.
Hänen kuolemansa, hän opetti, että vapaudella on hintansa, ja että on olemassa niin jaloja syitä, että ne oikeuttavat jopa kaikkein traagisimman lopun.
Pyydän sinua, lukija, kuvittelemaan sen hetkeksi.
Kuvittele tummapartainen kuningas pölyn ja veren peitossa tuijottamassa horisonttiin, kun persialaiset etenevät.
Hän tietää, että kaikki on menetetty, mutta hän ei peräänny.
Koska hänen mielestään hän on jo voittanut.
Ja te, jotka muistatte sen tänään, olette todiste siitä, että Leonidas ei koskaan kuollut.
Johtopäätökset: Spartan Leonidas I:n kuolema synnytti ajatuksen: ajatuksen siitä, että tyrannian vastustaminen voi ylittää oman olemassaolonsa.
Hänen perintönsä, joka on kaiverrettu Thermopylain kiviin ja maailman muistiin, muistuttaa meitä siitä, että rohkeus, kun se nousee absoluuttisen uhrauksen tasolle, tekee ihmisestä... ikuinen.
