Puhutaan Aristoteles on puhua länsimaisen ajattelun sykkivästä sydämestä.
Hänen perintönsä ulottuu kuin näkymätön verkko, joka yhä ylläpitää ajatuksiamme logiikasta, etiikasta, tieteestä ja taiteesta.
Mutta filosofin lisäksi oli olemassa - mies, lihaa ja verta, pelkoja, vaivoja ja ristiriitoja.
Ja kuten jokaisella ihmisellä, myös sillä oli loppunsa.
Loppu, joka on täynnä vivahteita ja arvoituksia, vaikka se saattaa vaikuttaa vaatimattomalta sen suuruuteen verrattuna.
Viisaan miehen rappio
Aristoteles syntyi Stagira, pieni kaupunki Makedoniassa vuonna 384 eaa.
Nuorena miehenä hänen utelias mielensä vei hänet Ateenaan, jossa hän liittyi Academy of Platon.
Vuosia myöhemmin hän perusti oman oppilaitoksensa, the Lyceum, paikka, jossa filosofia ja maailman tarkkailu kulkivat käsi kädessä.
Vuosikymmeniä hänen elämäänsä leimasi hellittämätön pyrkimys - totuus, järki sekä sielun ja aineen välinen tasapaino.
Hänen aikansa poliittiset tapahtumat keskeyttivät kuitenkin hänen niin voimakkaasti ajamansa harmonian.
Politiikan painoarvo
Kuoleman jälkeen Aleksanteri Suuri, hänen entisen oppilaansa ja suojelijansa kanssa, Ateenan tilanne muuttui radikaalisti.
Ilmapiiri muuttui vihamieliseksi kaikkia makedonialaisia siteitä omaavia kohtaan, ja maailmanvalloittajaa kouluttaneeseen Aristoteleeseen suhtauduttiin epäluuloisesti.
Poliittiset jännitteet ja paheksunta Makedoniaa kohtaan aiheuttivat sen, että filosofia syytettiin jumalattomuus, sama syyte, joka oli johtanut hänen isäntänsä kuolemaan. Sokrates.
Aristoteles ei kuitenkaan ollut valmis seuraamaan peräpukaman juomiseen tuomitun tietäjän jalanjälkiä.
“En anna ateenalaisten tehdä toista kertaa syntiä filosofiaa vastaan.”hänen kerrotaan julistaneen ennen pakoaan.
Niinpä hän lähti Ateenasta vuonna 322 eKr. ja etsi turvapaikkaa Calcis, rauhallinen kaupunki Euboian saarella.
Maanpakolaisuus Khalkiksessa
Khalkiksessa Aristoteles sai hengähdystauon, vaikka hänen ruumiinsa alkoi jo kärsiä ajan kulumisesta.
Eristettynä Ateenan älyllisestä vilskeestä hän eli viimeiset päivänsä perheensä ja pienen opetuslapsiryhmän seurassa.
Mies, joka oli tutkinut kosmoksen ja sielun salaisuuksia, joutui nyt kohtaamaan ruumiin haurauden.
Muinaiset lähteet puhuvat vatsatauti joka oli vaivannut häntä jo jonkin aikaa.
Joissakin teksteissä mainitaan krooniset ruoansulatusongelmat, ehkäpä haavaumat tai stressin ja iän pahentama suolistovaiva.
Olipa diagnoosi mikä tahansa, hänen terveytensä heikkeni nopeasti.
Ja juuri siellä, Khalkiksessa, antiikin loistavimman filosofin elämä päättyi.
Opettajan kuolema
Jäljellä olevien todistusten mukaan, Aristoteles kuoli vuonna 322 eaa., 62-vuotiaana.
Hänen kuolemansa oli luonnollinen, kaukana Sokrateen draamasta.
Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että se oli seurausta hänen vatsataudistaan, vaikka jotkut myöhemmät tilit viittaavat siihen, että hän saattoi olla päätti lopettaa syömisen, maanpakolaisuuden tuskan ja surun uuvuttamina.
Filosofi oli menettänyt vaimonsa, Pitias, vuotta aiemmin, ja hänen siteensä Ateenaan olivat katkenneet.
Calcis ei ollut heidän kotinsa, vaikka se olikin rauhallinen.
Ehkä Aristoteles hyväksyi saaren rauhassa, että hänen aikansa oli ohi.
Hienovarainen hautaaminen, kuolematon perintö
Hänen ruumiinsa haudattiin Calcis, Hänen oppilaansa Antipater ja muut seuraajansa siirsivät myöhemmin hänen jäännöksensä Stagiraan, hänen kotikaupunkiinsa.
Siellä asukkaat rakensivat mausoleumi hänen kunniakseen, osoituksena kiitollisuudesta ja kunnioituksesta miehelle, joka oli nostanut hänen pikkukaupunkinsa maailmanhistorian kartalle.
Toisin kuin muiden ajattelijoiden, joiden työ on unohdettu, Aristoteleen vaikutus ei koskaan kadonnut.
Hänen logiikkaa, biologiaa, retoriikkaa ja metafysiikkaa käsitteleviä tekstejään ovat tutkineet sukupolvet arabitutkijoista keskiajan skolastikoihin.
Ja vielä nykyäänkin, kun lausumme sanoja kuten “etiikka”, “hyve” tai “järki”, puhumme hänen kaikuaan.
Hänen sairautensa mysteeri
Nykyaikaiset lääkärit ovat yrittäneet tulkita hänen elämänsä vienyttä sairautta.
Jotkut ehdottavat, että Aristoteles olisi saattanut kärsiä - mahahaavat stressin ja ruokailutottumusten aiheuttama.
Toiset viittaavat maksasairaus, tai jopa vatsasyöpä, Tätä hypoteesia on vaikea vahvistaa, mutta se on sopusoinnussa kronikoitsijoiden kuvaamien oireiden kanssa.
Kreikkalaiselta lääketieteeltä puuttui tuolloin tieto ja välineet tällaisten vaivojen hoitoon.
Lääkkeet koostuivat yrttiteetä, paastoa ja kylpyjä, jotka tarjosivat tilapäistä helpotusta mutta eivät parannusta.
Silti Aristoteles jatkoi kirjoittaminen y opetus vähän ennen kuolemaansa, uskollisena tehtävälleen ymmärtää olemisen luonnetta.
Lopun filosofinen perintö
Hänen kuolemansa merkitsi aikakauden loppua.
Aristoteleen myötä katosi klassisen kreikkalaisen ajattelun viimeinen suuri ääni ennen Hellenismi.
Hänen havaintoihin ja logiikkaan perustuva käsityksensä maailmankaikkeudesta toimi siltana platonilaisen mystiikan ja myöhemmän empirismin välillä.
Hänen myöhemmissä kirjoituksissaan, erityisesti otteissa “.“De Anima”ja “Metafysiikka”Intiimi pohdinta kuolleisuus.
Aivan kuin filosofi, joka on tietoinen lopustaan, haluaisi sovittaa järjen ja kuoleman mysteerin yhteen.
Tavallaan hänen kuolemansa ei ollut vain fyysinen, vaan myös - filosofinenLoppu elämästä, joka on omistettu asioiden syiden pohtimiselle.
Kuolema ilman marttyyriutta
On kummallista, että Aristoteleen kuolemaan ei liittynyt samanlaista sankarillista draamaa kuin muiden ajattelijoiden kuolemaan.
Ei ollut myrkkyä, ei tuomioistuimia, ei loppupuheita.
Vain hiljainen retriitti viisaan miehen, joka ymmärsi, että aika on myös osa kosmoksen luonnollista järjestystä.
Ehkäpä tuossa vetäytymisessä Aristoteles koki oman oppituntinsa siitä moderointi, Hyve, jota hän saarnasi avaimena onneen.
Hänen kuolemansa oli hänen ajattelutapansa mukainen: ei ylilyöntejä, ei tragediaa, ei kapinaa.
Se oli väistämätön seuraus päättyneestä elinkaaresta.
Jälkipolvien kaiku
Hänen kuolemansa jälkeen hänen oppilaansa säilyttivät hänen työnsä, mutta monet hänen teksteistään katosivat tai pysyivät piilossa vuosisatojen ajan.
1. vuosisadalla eaa., tutkija Andronicus Rodoksen kokosi ja muokkasi aristoteelisia käsikirjoituksia tuoden hänen ajatuksensa takaisin maailmaan.
Tämän teoksen ansiosta voimme nyt lukea hänen tutkielmiaan ja ymmärtää, miksi hänen kuolemansa ei merkinnyt hänen vaikutusvaltansa loppua, vaikka se oli seesteinen.
Jokainen filosofisukupolvi Akvinolaisesta Nietzscheen on käynyt hänen kanssaan vuoropuhelua, väitellyt tai taistellut.
Sen varjo ulottuu ajan tuolle puolen, ikään kuin Aristoteles itse olisi onnistunut tekemään kuoleman voittaminen järjen avulla.
Mies myytin takana
Monumentaalisen ajattelijan takana oli ihminen, joka rakasti, kärsi ja pelkäsi.
Hänen henkilökohtaisista kirjeistään käy ilmi harvinainen herkkyys: huoli lapsista, kiitollisuus ystäville ja syvä tietoisuus ihmisen kohtalosta.
Hän kuoli kaukana koulustaan, mutta ei ajatuksistaan.
Ehkäpä siksi, kun ajattelemme hänen kuolemaansa, emme tunne ruumiin poissaoloa, vaan ruumiin poissaolon. ikuisen ajatuksen läsnäolo.
Hänen loppunsa oli inhimillinen, mutta hänen perintönsä on lähes jumalallinen.
Loppupohdinta
Aristoteles kuoli hiljaisuudessa, mutta hänen ajatuksensa puhuu yhä hänen puolestaan.
Hän kuoli sairaana, mutta hänen mielensä oli yhä elossa ja etsi merkitystä maailman kaaoksesta.
Hän kuoli maanpaossa, mutta hänen nimensä palasi Ateenaan, ja sieltä se levisi koko maailmaan.
Ehkä hänen kuolemansa todellinen mysteeri ei olekaan se, miten hän kuoli, vaan se, miten hän kuoli. transsendenssi.
Jos eläminen on ajattelua, Aristoteles elää joka kerta, kun joku etsii totuutta järjen valossa.
Niinpä hänen tarinansa ei päättynyt Kalcisissa.
Se vain muutti muotoaan.
Viisaille, kun he kuolevat, eivät katoa: ne muuttuvat ajatuksiksi..
